Oppimista ja oivaltamista -leikkiä unohtamatta!
Pomppiksessa haluamme tarjota pienille asiakkaillemme laadukasta ja
hyvää, kodinomaista varhaiskasvatusta.
Päiväkodin erityiset painotukset
liikunta ja luonto, näkyvät toiminnassamme viikoittain toteutettavina
luontoretkinä, erilaisina liikuntahetkinä, lysti- ja leikkitunteina sekä
muuna aktiivisena tekemisenä arjessa lasten kanssa. Luonnossa liikkumisen lisäksi sijaintimme mahdollistaa retkiä kylän ja lähialueen maatiloille.
Koska olemme pieni
erillinen yksikkö, voimme toteuttaa asioita joustavassa rytmissä,
esimerkiksi sali ja piha ovat aina käytössämme. Lisäksi hyödynnämme
toiminnassamme ruokalan tiloja. Mukavaa yhdessä tekemistä on vaikka
leipominen ja lapset pääsevät mukaan ruoanlaittoonkin.
Jumesniemen päiväkodissa ruoka valmistetaan itse. Mahdollisuuksien mukaan suositaan lähellä tuotettuja raaka-aineita. Päiväkodilla on itse laadittu kuuden viikon kiertävä ruokalista, joka on eteisissämme yleisesti nähtävillä. Jokaiseen viikkoon kuluu ainakin yksi lihaton lounas ja kalalounas.